tiistai 7. huhtikuuta 2015

Vaihtaisinko päiväni



Jos päiväni voisin vaihtaa
sen kanssa, joka on osannut elää,
vaihtaisin heikkouden vahvuudeksi,
jään vedeksi, kärsivälliseksi, rauhassa virtaavaksi.
Kivet vaihtaisin hiekaksi,
joka soljuu sormien lomitse
eikä haavoita ketään.
Ja miekan
vaihtaisin pehmoiseksi palloksi,
joka heittelehtii sinne tänne
iloisesti, kuin sanat, joille yhdessä nauretaan.

Sen päivän vaihtaisin pois,
kun annoin itseni vaipua uneen,
olla tuulten tuuditettavana,
ajattelematta, näkemättä, kuulematta
vaikka viisaus oli vierellä
ja ihminen, joka näkyi ja kuului.

Ja vaihtaisin senkin päivän,
jolloin kukat tuoksuivat kaukaa,
houkuttelivat luokseen,
kun lähellä olivat lakastuneet.

Mutta jos vaihtaisin,
en silloin tietäisi,
että vesi on vahvempi kuin jää,
että hiekka ei haavoita
soljuessaan sormien lomitse,
en tietäisi, että sanat satuttavat,
enkä sitä, että joskus on ravisteltava itsensä hereille,
vaikka uni on tulla silmään,
en tietäisi,
että on nähtävä ja kuultava
silloin, kun viisaus on vierellä
ja ihminen ei vielä poissa,
enkä tietäsi,
että on annettava kaukaisten kukkien loistaa
niiden iloksi, jotka niiden lähellä ovat.

Laulan siis kiitoksen elämälle,
teistä, jotka johtivat harhaan,
teistä, jotka veivät kotiin,
teistä, jotka vielä ovat edessä
niistä kaikista, joita en vielä tunne.

4. ja 7.5.2010

torstai 2. huhtikuuta 2015

Kevät

Järvi riisuutui talven vaipastaan
ja taas kerran aurinko leikki sen vapaalla
kevään tuulessa välkehtivällä pinnalla
iloisena, puhtaana ja häikäisi kulkijan silmät
Linnut tulivat kaukaa
tervehtivät toisiaan
ja ehkä myös talven unesta havahtuvaa kulkijaa
ja maassa heräsivät muurahaiset

Ja kulkijan tahto tehdä jotakin hyvää
heräsi sekin talven horteestaan
ja ihmetteli
kun oli nukkunut niin kauan

Hetkessä



Kevään hennossa vihreydessä
lapsen ensi askeleissa
kesäaamun kuulaassa kirkkaudessa
pääskysen lennossa halki sinisen taivaankaaren
järven tyynessä pinnassa
johon rannan puiden kuvajaiset sukeltavat kuin puhdistumaan
metsäpolun varjoisassa hämärässä
johon aurinko pujahtaa kuin salaa leikkimään
sinivuokon ujossa hymyssä ikikuusten alla
joutsenen kutsuhuudossa
kohti pohjoisia laulumaita

Kaikessa tässä
minä näen jumalaisen kauneuden
yhdessä pienessä hetkessä
joka kurottaa kätensä kohti ikuisuutta
ja kiitän, että saan olla olemassa