Jos päiväni voisin vaihtaa
sen kanssa, joka on osannut elää,
vaihtaisin heikkouden vahvuudeksi,
jään vedeksi, kärsivälliseksi, rauhassa virtaavaksi.
Kivet vaihtaisin hiekaksi,
joka soljuu sormien lomitse
eikä haavoita ketään.
Ja miekan
vaihtaisin pehmoiseksi palloksi,
joka heittelehtii sinne tänne
iloisesti, kuin sanat, joille yhdessä nauretaan.
Sen päivän vaihtaisin pois,
kun annoin itseni vaipua uneen,
olla tuulten tuuditettavana,
ajattelematta, näkemättä, kuulematta
vaikka viisaus oli vierellä
ja ihminen, joka näkyi ja kuului.
Ja vaihtaisin senkin päivän,
jolloin kukat tuoksuivat kaukaa,
houkuttelivat luokseen,
kun lähellä olivat lakastuneet.
Mutta jos vaihtaisin,
en silloin tietäisi,
että vesi on vahvempi kuin jää,
että hiekka ei haavoita
soljuessaan sormien lomitse,
en tietäisi, että sanat satuttavat,
enkä sitä, että joskus on ravisteltava itsensä hereille,
vaikka uni on tulla silmään,
en tietäisi,
että on nähtävä ja kuultava
silloin, kun viisaus on vierellä
ja ihminen ei vielä poissa,
enkä tietäsi,
että on annettava kaukaisten kukkien loistaa
niiden iloksi, jotka niiden lähellä ovat.
Laulan siis kiitoksen elämälle,
teistä, jotka johtivat harhaan,
teistä, jotka veivät kotiin,
teistä, jotka vielä ovat edessä
− niistä
kaikista, joita en vielä tunne.
4. ja 7.5.2010
