Kevät

Järvi riisuutui talven vaipastaan

ja taas kerran aurinko leikki sen vapaalla

kevään tuulessa välkehtivällä pinnalla

iloisena, puhtaana ja häikäisi kulkijan silmät

Linnut tulivat kaukaa

tervehtivät toisiaan

ja ehkä myös talven unesta havahtuvaa kulkijaa

ja maassa heräsivät muurahaiset

Ja kulkijan tahto tehdä jotakin hyvää

heräsi sekin talven horteestaan

ja ihmetteli

kun oli nukkunut niin kauan

Hetkessä

Kevään hennossa vihreydessä

lapsen ensi askeleissa

kesäaamun kuulaassa kirkkaudessa

pääskysen lennossa halki sinisen taivaankaaren

järven tyynessä pinnassa

johon rannan puiden kuvajaiset sukeltavat kuin puhdistumaan

metsäpolun varjoisassa hämärässä

johon aurinko pujahtaa kuin salaa leikkimään

sinivuokon ujossa hymyssä ikikuusten alla

joutsenen kutsuhuudossa

kohti pohjoisia laulumaita

Kaikessa tässä

minä näen jumalaisen kauneuden

yhdessä pienessä hetkessä

joka kurottaa kätensä kohti ikuisuutta

ja kiitän, että saan olla olemassa